Uutta tarinaa pukkaa. Tässä ensimmäisessä osassa on vain 17 kuvaa, jotta saisitte heti alkuvaiheessa äänestää tulevasta.


Ken tässä pikkuruisessa mökissä asua saa, ei hänen kai ole suotu rikastua. Ikkunasta jos kurkata uskallat, voi se viimeinen katsees olla. Vaan mennään lähempää tiiramaan, ties mitä selviää...


Kas Berrywhiten suvun kuopus siel tv:tään katselee, vaan mitä mahtaa elämältään haluta? Astutaan sisään ja vakoillaan tätä ylvästä sukua.


Tässä on Berrywhiten ylvään suvun kuopus, Melissa Berrywhite. Hän on siisti, menevä ja kiltti oinas, joka pitää parrakkaista ja ruskeahiuksista miehistä. Hänen suurin haaveensa on jonain päivänä omistaa kauniin kiiltävä Terästitaaninaisen puku, joka yllään lennellä puolustamassa Raccoon Cityä sitä piinaavalta vaaralliselta vir... rikoksen aallolta.


Tyttö kuuli ystäviltään kaikenlaisia kauhutarinoita kaupungista muuttaessaam Raccoon Cityyn, mutta hän ei koskaan ollut uskonut niistä kauheimman olevan totta: Tarina postinkantajista keltaisissa takeissaan.


Köyhä Melissa-parka ei koskaan ollut ylellisessä perheessään oppinut lukemaan, josta syystä hänelle jäi käsiinsä suurin tyhjä tontti sadan kilometrin säteellä, sekä ylitsepääsemätön työnhankinnan vaikeus.
"Kmappanjai... täyffestä?" Melissa yritti lukea pientä tekstiä Raccoon Times-lehdestä. Lopulta hän sai kaikista ongelmista huolimatta hankittua työpaikan politiikan alalta Kampanjatyöntekijänä. (?)


"Ahaa... tämä kirjain on AAA!" Melissä mylvi. "Hei, minähän osaan lukea!" Aapinen selvästikkin teki tehtävänsä.


Nyt kun Melissa osasi lukea puhelinluetteloakin, kykeni hän soittamaan taksin Kauppakeskus Raccooniin. Eihän nainen yksin pärjää isossa kaupungissa, mies olisi todellakin suuri apu.



Ensimmäinen vastaan kävellyt mies osoittautui varsin kelpaavaksi yksilöksi. Eihän mies, jonka nimi on Armas Kotala voi olla kovin paha luonteeltaan, eihän? Naama kieltämättä on hieman pitkä, mutta millään barbie-miehillä ei teekkään mitään!


Kaikesta päätellen myös juttu luisti, vaikka Ar näyttääkin lähinnä vuohelta, jonka takapuoleen on juuri työnnetty kuumemittari. Melissan toimesta.


Päivät kuluivat ja muuttuivat viikoiksi, eikä Melissan kiinnostus tummaan komistukseen vieläkään ollut hälvennyt. Pitkät illat vietettiinkin puhelimessa puhuen kaikesta maan ja taivaan välillä.
"Ei, kyllä minun on isompi!"
"Ei se voi olla, nimittäin minulla on!"
"Tuletko mitoille?"
"Mielihyvin, ottahan se porkkanapussisi jo esille ja valmistaudu häviämään."


Lopultakin Melissa sai Armaksen luokseen kyläilemään jollain hölmöllä tekosyyllä. Tottakai oli selvää, että ei mieskään minkään halpisporkkanoiden mittailusta ollut kiinnostunut. Ja vaikka olisikin ollut, ei Melissalla mitään porkkanoita ollut, hänen jääkaappinsa sisältö kun pääasiassa koostui leivästä ja makkarasta, joista Armas onneksi piti suunnattomasti.


Joskaan ei tarpeeksi, että olisi kelpuuttanut Melissalta makupalasta samaa leipää, jota hänellä itselläänkin oli edessään.


Eikä Melissä sitä kunnianloukkausta jättäisi kostamatta:
"Apua, mikä tuo on?" Melissa rääkkyi kauhuissaan.
"Tuoko? Sehän on vain pieni lika tapetissa, luulisi lähtevän vedellä!" Armas käänsi päänsä ja naurahti. Ja kuten kuvasta näkyy...


Kevytmielistä ruokasotaa jatkui myöhään yöhön, ennenkuin jo avattiin viinipullo ja nautittiin lähimarketin pikkunaposteltavista. Nuori pari alkoi jo pikkuhiljaa rakastua toisiinsa, mikä tietysti kelpasi itsestään ylpeälle Melissalle.


Melko uhkarohkea valinta tyttöseltä tiedustella tässä vaiheessa viinin täyteistä iltaa rakkaansa rahatilannetta, varsinkin kun ajatukset leijuivat kaukana pilvissä.


Jotenkin Melissa silti tiesi, tämä rakkaus olisi turvallinen...


Kysymys kuuluu: Pitäisikö Melissan naida Armas, vai ei?  Vastaukset kommentein. (: