Tämä osa on kaikkea muuta kuin pitkä, onhan tään tarkoitus vaan pohjustaa seuraavaa osaa ja lopettaa nelosen aloitus.

"Äiti... Äiti!" Kevin huusi nähdessään äitinsä elottoman ruumiin naapureiden ympäröimänä. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, hän tärisi ja yritti kertoa äidilleen kuinka tätä rakastaa. Mutta Melissa ei kuullut. Hän ei kuullut enää mitään, mitä hänelle sanottiin. Hän oli kuollut.


Kauniala, 16 vuotta onnettomuuden jälkeen.

Kevin heräsi hikisenä sängyssään keskellä yötä ja katsahti vieressään nukkuvaa vaimoaan. Ikkunasta lähes tulvi sisään valoa, ulkona kun ei ollut pimeää tai hämärää, olihan nyt keskikesän yöttömän yön aikaa.

Taas se uni, Kevin totesi mielessään. Miksei hän ollut vieläkään päässyt yli äitinsä kuolemasta, vaikka siitä oli kulunut jo kokonaiset 16 vuotta. Oliko normaalia ikävöidä näin voimakkaasti henkilöä, jonka ulkonäköäkään ei enää muistanut? Henkilöä, jonka äänestä ei ollut mitään muistoja...


"Heini Berrywhite", maineikkaan muotilehden, Gothil:n, toimitusjohtaja ja omistaja Cassandra Goottila karjaisi avonaisen oven takaa toimistostaan. "Sinun vuorosi."
Heini nousi jännittyneenä ruskealta nahkasohvalta ja hengitti syvään. Hän rypisti laukussaan lepäävää muistilappua ja toisteli mielessään erilaisia lausahduksia, joilla tehdä hyvä vaikutus Cassandraan.

"Käy istumaan", Cassandra komensi pöytänsä takaa. "Olet siis halukas pyrkimään assistenttini virkaan, vai?"
"Ky-kyllä, rouva..." Heini vastasi pienen pienellä hiiriäänellä. Hän kaivoi laukustaan ansioluettelonsa ja ojensi sen Cassandralle, joka torjui sen. Heini asetti sen pöydälle ja tuijotti lattiaa.
"En tarvitse sitä." Cassandra hymyili ja ei voinut olla huomaatta pelokasta ilmettä Heinin kasvoilla. "Olen kuullut, että olet tässäkin lehdessä mallina toimineen Kevin Berrywhiten vaimo. Olisin enemmän kuin iloinen saadessani sinut toimimaan henkilökohtaisena assarinani. Oletko halukas ottamaan paikan vastaan?" Heini hymyili ja vastasi myöntävästi.


Kuvaamataidon opettaja Tapio Mukavainen kiersi ympäri luokkahuonetta ja mulkoili ilkeästi oppilaitaan. Surkeita pikku tahmatassuja, tuskin pensselikään kädessä pysyy, Tapio haukkui itsekseen. Vaan oli hänellä yksi ylpeydenkin aihe, Valerie Berrywhite. Hänen alusta asti opettamansa tyttö, joka jo nyt oli vähintäänkin ammattimaalarin tasolla. Ja olipa vielä kauniskin!
"Valerie, sinä teit sen taas!" Tapio nauroi ja viittasi täydelliseen maisekuvaan, jonka tyttö oli maalannut katsomatta mallia mistään...


"Hmm... Ihan hyvältähän tämä näyttää", mallitoimisto Burb'n:n johtaja totesi katsellessaan Kevinin kansiota. "Huomaan, että olet tehnyt keikkoja varsin maineikkaissa lehdissä. Hyvin vaikuttavaa"
Kevin huomasi viekkaan ilmeen miehen kasvoilla. Hän tiesi olevansa hyvä malli ja oli varma siitä, että paikka tulisi olemaan hänen.
"Soitamme kun olemme tehneet päätöksemme", johtaja hymyili ja viittoili Kevinin ulos huoneesta.

***

Elämä oli mallillaan Kaunialassa.