Pitkään odoteltiinkiin tätä. :D Muistakaa lukea välitiedote, siinä kerron syyn tähän hassuun muutokseen. Tästä eteenpäin tarina kuitenkin jatkuu näin ja toivon että päästäisiin siihen loppuun asti. :)


Kevin heräsi päätään pidellen puun alta kummallisen talon etupihalta. Päänsärky ohimoilla oli sanoinkuvaamattoman voimakas ja hänestä tuntui kuin koko pää räjähtäisi tohjoksi hänen harteiltaan.


Hän nousi vaivalloisesti ylös märältä nurmelta ja katseli ympärilleen. Kaupunki hänen takanaan oli täysin vieras ja omituinen, eikä hänellä ollut mitään hajua sijainnistaan... Jos totta puhutaan, ei hänellä ollut hajua siitäkään, kuka hän oli tai miksi hän oli ollut sen pikkuruisen puun alla uinumassa.


Ensimmäinen ihminen, jonka Kevin tapasi oli nimeltään Marina Howerfield. "Tervetuloa Alpiinoketoon!" nainen sanoi iloisesti ja tarttui Kevinin käteen. "Mikä on nimesi?" "Ööh... en ole varma... Julius?" "Äläs hupsuttele!" Marina naurahti ja katsahti nimeä postilaatikossa. "Olette Kevin Berrywhite, ettekä mikään Julius!" "Mutta, enhän minä asu tuossa ta--"


Sillä hetkellä Kevinin mieleen pulpahti kaikki, mitä hän oli lukiovuosistaan vaimoonsa asti kokenut. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut tai minkälaiset oli hänen lapsuusvuotensa olleet. Mysteeri oli myös, miksi hän oli ilmaantunut Alpiinoketoon.


Kevinille kummallinen talo ei ulkomuodoltaan ollut kummallinen lainkaan. Se oli oikeastaan melko normaalin oloinen kahden ihmisen asuttavaksi tehty omakotitalo, jossa oli normaali eteinen, olohuone, keittiö, kylpyhuone ja makuuhuone. Talo oli väriltään vihreä ja se oli tehty puusta.


Keittiö oli keskikokoinen ja kotoisan oloinen. Sen seinät oli puoliksi perinteisellä maalaistapetilla peitetty.


Kylpyhuone oli ahtaan tuntuinen, mutta luulisi sopivan yhden miehen käyttöön.


Olohuone oli pieni käytävämainen suikale matkalla makuuhuoneeseen. (Kevin ei voinut olla huomaamatta kirjahyllyä, joka oli täytetty kaikilla miehen suosikkikirjoilla. "Kummallista..." hän tokaisi ja jatkoi matkaansa makkariin.)


Makuuhuone oli muuhun taloon verrattuna jopa tylsä. Seinillä ei ollut tauluja, julisteita tai mitään muutakaan. Tapetin kuviointi aiheitti kaiken lisäksi Kevinille päänsärkyä.


Kaikki päivän aikana tapahtunut oli aivan liikaa Kevinille. Seuraavat päivät kuluikin kylpyammeessa mietiskelyn merkeissä.


Lopulta Kevin kuitenkin pääsi kiinni elämään ja onnistui hakemaan lehden. Hän ymmärsi tarvitsevansa työtä, jota hän saikin tutkittuaan Alpiinosanomien työpaikkatarjouksia.


Päiväkirjan kirjoittaminen oli yksi mainittavimmista asioista, joka piti Kevinin järjissään. (Siinäkin tosin oli jotain järjetöntä, kirjassa kun oli muutamia vanhoja merkintöjä, selvästi Kevinin käsialaa)


"Rakas päiväkirja, viime aikoina olen huomannut voivani usein pahoin. Luulen sen olevan sen tekosia, joka minulle teki tämän kummallisen elämänvaihdoksen.

Siinähän se! Tämä on varmasti jotain pilaa. Joku leikkii minulla ! Tälläkin hetkellä joku nauraa katsoessaan minua kamerallaan...." Vainoharhaisuus: selvästi äidin peruja.


Kuukaudet kuluivat töissä, ammeessa ja päiväkirjaa kirjottaessa. Kolme kuukautta sitten Kevin oli ilmaantunut Alpiinoketoon ja oli jo nyt lihonnut huomattavasti. Tai niin hän ainakin luuli.


Marinasta oli tullut Kevinin luotettavin, parhain ja valitettavasti ainoa ystävä, jota mies tapasi lähes päivittäin. Väistämättäkin siinä ihastuu. (tuo nainen flirttaili Kevinille itsekseen ja pisti ihastumaan :O oikkee naiscasanova)


"Voi miten ihanaa, sinäkin odotat avaruusolentolasta!" Marina leperteli Kevinin läskeille. "Minun serkkuni kummin kaiman koiran äidin lapsen omistajan kaiman kummipojalle kävi samoin, voi miten ihanaa se oli. Pieni vihreä lapsi tallust--" "Mutta, minähän olen mies, en voi olla raskaana! Varsinkaan millekkään alienille", Kevin oli kummissaan. "Eihän alieneita edes ole?" "Voi, kyllä on. Hallitus vain haluaa pitää heikäläiset salaisuutena jottei synny maailmanlaajuista paniikkia. Tietenkin muukalaiset ovat rauhaisia, mutta yritäpä kertoa se parille miljardille ihmiselle !"

Kevin piti naista hulluna.



Seuraavat kuukaudet olivat yhtä hullunmyllyä. Kevin sai potkut töistä nukahtelunsa vuoksi, hän nukahteli kotonakin, oksensi koko ajan ja tunsi kipua mahassaan harva se hetki.


Yhdeksäs kuukausi, keskiyö. Kevin huomasi pihalla vaeltelevan kiiluvasilmäisen koiran ja meni tervehtimään. Kiitokseksi koira(<-susi) repi palasiksi sohvan ja ruokalutuolin,sekä kaivoi puolen metrin syvyisen kuopan etupihalle.


Yhdeksäs kuukausi, sateinen aamupäivä. Kevin heräsi mielettömään kipuun ja luuli laskeneensa alleen. Hänen mahassaan alkoi "poreilla ja hän tunsi kuinka jokin puski sieltä ulos erittäin kivuliasta kautta.


Hetkessä kaikki oli ohi ja Kevin sai käsiinsä kauniin, vihreän tyttölapsen. Tyttö nimettiin Mirjamiksi.


Mutta eihän se siihen jäänyt, ei, ei suinkaan. Kevinin maha oli taas kuin poreamme ja ulos putkahti toinen samanlainen käärö...


... joka sai nimekseen Christina.

Kuinka Kevin pärjää kaksosten kanssa? Tuleeko Marinasta ja Kevinistä pari (tuskin :D)? Kuinka hallitus nyt pitää avaruusolennot salaisuutena? Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat (ehkä) seuraavassa osassa, muista katsoa! ;)